Hyppää sisältöön

Cobotiikka on yhteistyötä

6 joulukuun, 2020

Coboteista puhuttaessa monesti keskitytään ohjelmoinnin helppouteen. On totta, että cobottien myötä moni asia ohjelmoinnin suhteen on helpottunut. Ohjelmointi on muuttunut koodin kirjoittamisesta kuvakkeiden raahaamiseen ja paikoituksien opetus ohjaussauvalla ajamisesta käsin taluttamiseksi. Ohjelmoinnin helppous ei kuitenkaan yksin riitä, vaan cobottien kanssa toimiessa on otettava huomioon myös muita asioita, kuten turvallisuus.

Cobotiikan saralla on tekniikka kehittynyt turvastandardeja huomattavasti nopeammin. Tästä syystä voi cobottien turvallisuusasiat ja -vaatimukset tuntua hieman epäselviltä ja hankalilta. Me Robocossa olemme pitkän kokemuksen lisäksi kouluttautuneet kattavasti kone- ja cobottiturvallisuuden saloihin ja olemme mm. TÜV:n sertifioimia koneturvallisuuden asiantuntijoita (Certified Machine Safety Expert CMSE®).

Haluamme osaltamme olla apuna cobottiturvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä ja mahdollistamassa tehokkaiden ja turvallisten cobottisovellusten yleistymistä. Tästä syystä olemmekin päättäneet tarjota turvallisuuteen ja käyttöönottoon liittyvän tietoiskun kaikille meiltä cobotin hankkiville. Jos siis mietit cobotin hankintaa, mutta tiedon puute arveluttaa, niin ota yhteyttä ja varmistetaan projektisi onnistuminen – yhdessä!

 

Search